Logo
BMOL ry
Etusivu Bmol Koulutus Kilpailut Projektit Liity jäseneksi Jäsenille Linkit Palaute Yhteystiedot Sivukartta
 
Kalastuspäivä

Ideoita ja tehtäviä opettajalle

 

Valtakunnallinen Kalastuspäivä taas elokuussaKalastuspäivä

Runsaasti myönteistä palautetta saanutta Valtakunnallista Kalastuspäivää vietetään jälleen elokuun lopulla koulujen alkamisen jälkeen. Valtakunnallisen Kalastuspäivän tavoitteena on luoda myönteistä imagoa kalastukselle ja kotimaiselle kalalle. Erityisesti halutaan kannustaa lapsia ja nuoria hyvän harrastukseen pariin ja maistamaan hyvää kotimaista kalaa sen monissa muodoissa.

Valtakunnallinen vuosittainen kalatapahtuma

Valtakunnallista Kalastuspäivää vietetään aina elokuun viimeisenä keskiviikkona. Tällä kertaa tapahtumat järjestetään koko maassa keskiviikkona 29.8.2007. Vetovastuussa on tänä vuonna Kalatalouden Keskusliitto ja sen maakunnalliset jäsenjärjestöt kalatalouskeskukset ja kalastajaliitot. Tänä vuonna on tarkoituksena tuoda aikaisempaa enemmän esille ammattikalastusta ja kalaa elinkeinona.

Vuonna 2006 järjestetyn ensimmäisen Valtakunnallisen Kalastuspäivän tilaisuudet keräsivät yhteensä yli 16 000 osanottajaa noin 40 paikkakunnalla, etupäässä koululaisia ja nuorisoa. Yleisön suosion lisäksi myös media oli vahvasti mukana tapahtumassa.

Valtakunnallisen Kalastuspäivän järjestävät yhteistyössä Eduskunnan Kalakerho, maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosasto, Kalatalouden Keskusliitto, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Suomen Ammattikalastajaliitto, suomalaiset kalastusvälinevalmistajat ja uutena yhteistyökumppanina tänä vuonna mukaan tullut Biologian ja maantieteen opettajien liitto.

BMOL tuottaa materiaalia opettajille

BMOL tuottaa opettajien käyttöön materiaalia, jota opettajat voivat halutessaan käyttää apunaan kala-, kalatalous- ja kalastusaiheen opetuksessa Valtakunnallisena Kalastuspäivänä. Helsingin valtakunnalliseen päätapahtumaan on tulossa oppilaille suunnattua rastiopetusta, joka sisältää tietoa mm. kalojen tunnistamisesta, ammattikalastuksesta, kalakaupasta ja meriturvallisuudesta. Kyseistä materiaalia voi käyttää päivän opetukseen myös muilla paikkakunnilla mikäli järjestelyt antavat siihen mahdollisuuden. Oheismateriaali sisällöstä annetaan lisätietoa kevään aikana tulevissa BMOL:n tiedotteissa sekä näillä sivuilla mm. sivun vasemmassa laidassa olevassa lisämateriaalissa.

Valtakunnallisen Kalastuspäivän eri toimintapaikkakuntien yhteyshenkilöiden tiedot tullaan myös toimittamaan jäsenistölle kevään aikana.

Lisätietoja

Lisätietoja tapahtumasta Kalatalouden Keskusliiton nettisivuilta www.ahven.net

Tapio Gustafsson, Kalatalouden Keskusliitto, 09 6844 5914, tapio.gustafsson@ahven.net
Merike Kesler, BMOL Uudenmaan piiri, 050 339 0286, merike.kesler(at)kerhokeskus.fi
Hanna Ylinen, hanna.ylinen(at)espoo.opit.fi

Merkitkää kalastuspäivä koulunne tapahtumakalenteriin!

© Bmol ry  ............designed by Virtual Activities SP